
MISTÄ KAIKKI ALKOI
Kaikki alkoi yinjoogatunnilta, jonne eksyin puolivahingossa v.2017. Kärsin tuolloin stressistä joka oli johtanut hermoston epätasapainotilaan. Tämä tuli esiin mm. hankalina univaikeuksina, sydämen lisälyönteinä, uupumuksena. Poistuessani tunnilta, huomasin ensimmäistä kertaa vuosikausiin, että pääni oli tyhjä siellä myllänneistä ajatuksista ja olo taivaallinen! Muutaman joogatunnin jälkeen ilmoittauduin joogaohjaajakoulutukseen, ja siitä lähti liikkeelle fyysisen ja psyykkisen paranemisen sekä henkisen kasvun tie.
JoogAnnen tarina
Oman tarinan läpikäytyäni olen oppinut tunnistamaan herkällä silmällä ja korvalla samoja oireita myös hyvin monissa tapaamissani ihmisissä. Halusinkin lähteä kehittämään omaa osaamistani ja ymmärrystäni niin, että pystyisin auttamaan myös muita. Tarjoan erilaisia rauhoittavia, hermostoa tasapainottavia hoitoja ja menetelmiä, hetken hengähdystaukoa arjesta ja kiireestä ja jatkuvasta suorittamisesta.
Sydämen asialla
Toivon että voisin omalla tarinallani saada myös muut huomaamaan, että olemme itse oman elämämme parhaita asiantuntijoita, ja meillä jokaisella on avaimet hyvään oloon ja parempaan terveyteen. Opettelemalla tuntemaan itsemme, kehomme, ajattelutapamme ja tunteemme voimme vaikuttaa omaan elämäämme huikealla tavalla!

“Rauhallinen ohjaus.” ”Rauhoittava ohjaaja” ”Annen ääni, tunnin lempeys ja rauhallisuus”
— Tyytyväiset asiakkaat